Osoite: Laiturikatu 1, 33230 Tampere
Google Maps
Verkkosivusto: sarkanniemi.fi
Historia
Särkänniemeen suunniteltiin huvipuistoa jo 50-luvun lopulla, yhteistyössä Lasten Päivän Säätiön kanssa. Aika ei ollut tuolloin otollinen ja sopimus puiston rakentamisesta solmittiin säätiön ja Särkänniemi Oy:n kanssa vasta syksyllä 1973. Ennen huvipuistoa, Särkänniemeen valmistuivat Akvaario ja Planetaario, vuonna 1969, ja Näsinneula, vuonna 1971. Vuosina 1973-1974 Näsinneulan juurella oli tilapäinen Neulan huvipuisto.
Särkänniemen huvipuisto avautui keväällä 1975 ja silloin puistossa oli muutamien omien laitteiden lisäksi kolme Lasten Päivän Säätiön laitetta: Calypso, Autorata ja Mini Avion-lasten karuselli. Särkänniemen vanhin laite, Troika, ostettiin jo hyvissä ajoin ennen puiston valmistumista ja se olikin kauden 1974 vuokralla Linnanmäellä. Säätiön ja Särkänniemen vuokrasuhde päättyi kesään 1984, jonka jälkeen siellä olleita laitteita vietiin 1986 aukeavaan Tykkimäen huvipuistoon.
80-luvulla puistoon rakentui suomessa ennennäkemättömiä uutuuksia. 1982 avattiin huippusuosittu vesiajelu, Tukkijoki, joka on vaunut pois lukien kotimaista tuotantoa. Hurjapäitä suosittiin, kun englannista ostettiin käytettynä suomen ensimmäinen pääalaspäin menevä vuoristorata, Korkkiruuvi, joka kieputti huvittelijoita vuosina 1987-2009.
Särkänniemi uusiutuu jatkuvasti ja laitteet ovat vaihtaneet paikkaa useita kertoja, esim. Troika on nykyistä paikkaa ennen pyörinyt ainakin neljässä eri kohdassa. 2000-luvun alussa, Särkänniemeen tuli monta uutta vuoristorataa ja niistä suurin, Tornado, avautui vuonna 2001. Heti kahden vuoden päästä puistoon tuli maailman ensimmäinen Half Pipe-vuoristorata ja sen jälkeen vielä Trombi, 2005. Isoja uusia laitteita on sen jälkeen tullut tasaisin väliajoin ja tilan puutteen vuoksi monet viheralueet ovat saaneet väistyä niiden tieltä.
Huvipuiston, Akvaarion, Planetaarion ja Näsinneulan lisäksi, alueella sijaitsee 2013 avattu Koiramäen eläinpuisto, joka rakentui entisen Lasten eläintarhan paikalle. Särkänniemessä sijaitsi myös kiistelty Delfinaario vuosina 1985-2015.
Laitteet
Poistuneet laitteet ja kohteet
Poistuneiden laitteiden ja kohteiden lähteinä on käytetty lukuisia nettisivustoja, Helsingin Sanomien lehtiarkistoa, Särkänniemen- ja Linnanmäen historiikkeja ja myös omia muistoja. Ristiriitaisten lähteiden vuoksi kaikki vuosiluvut eivät ole täysin varmoja.