Linnanmäki, iik!week 8.9.2018

Linnanmäen iik!week jätti tänä vuonna vähän valjun maun ja edellisvuoteen verrattuna tuntuu että kauhua oli vähennetty. Tämän vuoden kauhukohteista jäi muutamia käymättä koska Linnanmäellä oli suhteellisen paljon väkeä lauantaina ja kaikkiin muodostui aika pitkät jonot jo heti alusta.

Viime vuodesta viisastuneena ensimmäiseksi kauhukohteeksi valikoitui vesitornin sisällä oleva livekummittelukohde: Kadonneet sielut, koska jono kasvaa heti pitkäksi. Tuntui että reitti oli aika pitkälti sama kuin viime vuonna mutta nähtävää oli paljon vähemmän. Matkalla taisi tulla vastaan kolme näyttelijää ja muuta rekvisiittaa oli varsin niukasti.

Kauhukohdesuosikkini Taikasirkuksen oli tänä vuonna vallannut miimikot pellejen sijaan ja voi mikä pettymys tämä olikin. Edelliskertojen ahdistavaa äänimaailmaa ei enää ollut ja tässäkin kohteessa rekvisiitta oli jätetty minimiin ja kovasti jäin kaipaamaan naulaisia vauvanukkeja.

Uusi kohde Romuttamo oli myös läpikäveltävä kohde mutta kauhua ei ollut nimeksikään. Alue oli ihan hienosti tehty mutta itse säikyttely oli vain seinien koputtelua ja yhden livekummittelijan haahuilua ryhmän perässä. Tässä kävin valoisaan aikaan, joten illalla hämärämmässä voi toimia paljon paremmin.

Panoraama oli myös saanut ”kauhukäsittelyn”. Ajon aikana kuului epämääräinen ääninauhoite jossa oli sekaisin tuulen, helikopterin ääntä ja kauhuteemaista musiikkia. Vähän jäi miettimään mikä tämänkin tarkoitus oli.

Ilahduttavin juttu oli puistossa seikkaileva surupuvussa koiran luurankoa rollaattorissa työntelevä rouva.

Ensikertalaiselle iik!week varmasti antaa paljon mutta itselleni tästä jäi vähän  huono mieli kun odotukset oli aika korkealla.