Tivoli Sariola, Helsingin Vuosaaressa 16.09.2018

Edellisestä vierailustani Tivoli Sariolaan oli ehtinyt mennä vajaa kymmenen vuotta ja monta laitetta oli vaihtunut siinä ajassa. Keväällä ostin tivolin historiikin ja omistuskirjoitus lupasi minulle ilmaiset huvit tämän kauden aikana, joten innolla lähdin kokemaan Tivoli Sariolan pitkästä aikaa. Tarkoitus oli mennä jo aiemmin toiselle paikkakunnalle mutta Vuosaari valikoitui siksi että siellä oli kaikki tivolin laitteet käytössä.

Ilma oli sunnuntaina varsin aurinkoinen vaikka matkalla alueelle taivas oli tumma ja ehti hieman sataa. Itselle uusia laitteita tivolissa isoista laitteista olivat kaikki muut paitsi Waltzer ja Twister.

Ensimmäiset vierailemani laitteet olivat Vekkulatalo Mexico ja Kummitusjuna. Molemmat ovat suunnattu enemmän lapsille ja eivät itselleni tarjonneet sen enempää hauskuutta kuin kauhua. Mexicon parasta antia ovat ehdottomasti erilailla liikkuvat lattiat, joissa saa olla tarkkana ettei kaadu kun tulevat välillä varsin yllättäen. Lopun liukumäen jättin suosiolla väliin kun en ole niin ahtaiden paikkojen ystävä.

Waltzer ja Twister tarjoavat aina takuuvarmat pyöritykset ja tivolin merirosvolaiva Pirata antoi yllättävän vauhdikkaat keinutukset, vaikka sitä ensin vähän epäilin. Linnanmäen ja Särkänniemen viikinlaivoille tämä ei kuitenkaan vauhdissa pärjää. Sariola Tower antoi myös oivat kyydit ja ajo-ohjelma oli erilainen kuin Suomen Tivolin vastaavassa laitteessa. Tässä vaunu vietiin aina ylös ja pienen odotuksen jälkeen tiputettiin alas eikä hypytetty osissa kuten Suomen Tivolissa.

Kello 16 tivolissa suljettiin kaikki laitteet paitsi Vekkulatalo Mexico. Syy tähän oli että tivolissa esiintyi tsekkiläinen ilma-akrobaatti, joka nousi maailmanpyörän päälle ja käveli sitä pitkin pyörän pyöriessä. Hän taiteili myös tuolin kanssa korkeuksissa ja käveli lopuksi vielä sokkona.

Tivolissa oli myös Huvin huipulla 130 vuotta-tivolinäyttely, jossa esiteltiin tivolin historiaa.

Tivolin ehdottomasti parasta antia oli kyllä juhlavuoden uutuus, vauhtilaite The Tribe. Ulkoa päin laitteen vauhti ei näytä niin kovalta mutta voi kuinka väärässä olinkaan. Laite menee yllättävän kovaa ja pääalaspäin pyöriminen on oikein nautinnollista eikä niin vänkäävää kuin luulin. Myös laitteen istuimet ja turvakaaret olivat mukavat, joten todella onnistunut laitehankinta.

Sunnuntaipäivä meni oikein vauhdikkaasti tivolissa, porukkaa oli sopivasti ja aurinko helli. Ensi vuonna on tultava uudestaan.