Osoite: Puistotie 3, 62300 Härmä
Google Maps
Verkkosivusto: powerpark.fi
Historia
PowerParkin huvipuisto, Kauhavan Alahärmässä, sai alkunsa vuonna 2002, kun kaksi vuotta aiemmin valmistuneen Mika Salo Circuit-ulkokartingradan viereen saapui ensimmäiset laitteet. Ensin puistoon saapuivat Tapis Volant-lentävä matto ja Mega Drop-vapaapudostustorni, jotka ovat jo poistuneet käytöstä. Niiden seuraksi tuli Musik Express ja kuusi lastenlaitetta.
Huvipuisto alkoi laajeta vauhdilla ja ensimmäinen vuoristorata, Joyride, avattiin jo seuraavana kesänä. Vuonna 2005, pieni puisto pohjoisesta, nousi huvipuistoharrastajien tietoisuuteen ympäri maailman, kun julkaistiin ison puuvuoristoradan, Thunderbird:n, valmistuminen kesäksi 2006.
PowerPark on unelmakohde hurjempien laitteiden ystäville ja varsinkin vuoristoradoista pitäville puisto tarjoaa monta maailman luokan rataa. Isojen laitteiden lisäksi myös lapsille löytyy valtavasti laitteita, leikkipaikkoja ja tunnelmallinen Röllin Kylä.
Puistossa on panostettu myös teemoitukseen ja viihtyvyyteen runsailla istutuksilla ja monilla hauskoilla yksityiskohdilla. Pelkän asfaltoinnin sijaan, monen laitteen alusta on tyylikkäästi kivetty ja laitteiden välissä solisee pieniä puroja. Harmiksi teemoitus ei ole tasaista läpi puiston ja osasta laitteista tulee tunne, kuin ne olisivat vain väliaikaisesti siinä.
Karting-ratojen ja huvipuiston lisäksi, PowerPark:n kuuluu leirintäalue, näyttävä Hotelli Härmä, liikekeskus Road House, ratsastuskeskus ja Minigolf. Sisäkarting-radan yhteydessä sijaitsee myös Magnum Theatre-elokuvateatteri, joka kesäisin toimii 5D-elokuvateatterina.
Laitteet

Turvaraja: 110 cm
Alle 110 cm pituiset huoltajan (15v) kanssa

Turvaraja: 140-195 cm

Turvaraja: 120 cm

Turvaraja: 110 cm
Alle 100 cm pituiset huoltajan (15v) kanssa

Turvaraja: ei pituusrajaa
max 120 kg/vaunu

Turvaraja: 130-195 cm

Turvaraja: ei pituusrajaa

Turvaraja: 120 cm
Alle 120 cm pituiset huoltajan (15v) kanssa

Turvaraja: ei pituusrajaa

Turvaraja: 130-195 cm

Turvaraja: 130-195 cm
Alle 12-vuotiaat ja yli 130 cm pituiset huoltajan (15v) kanssa

Turvaraja: 130 cm

Turvaraja: 120 cm
105-120 cm pituiset huoltajan (15v) kanssa

Turvaraja: 120 cm
Alle 120 cm pituiset huoltajan (15v) kanssa

Turvaraja: 140 cm
Alle 140 cm pituiset huoltajan (15v) kanssa

Turvaraja: 120 cm

Turvaraja: max 140 cm

Turvaraja: 100 cm

Turvaraja: 130-195 cm
8-9-vuotiaat ja yli 130 cm pituiset huoltajan (15v) kanssa

Turvaraja: 140 cm
120-140 cm pituiset huoltajan (15v) kanssa

Turvaraja: 130 cm
110-130 cm pituiset huoltajan (15v) kanssa

Turvaraja: 120 cm

Turvaraja: 110 cm
Alle 110 cm pituiset huoltajan (15v) kanssa

Turvaraja: 110 cm
100-110 cm pituiset huoltajan (15v) kanssa

Turvaraja: max 130 cm

Turvaraja: 110 cm
Alle 110 cm pituiset huoltajan (15v) kanssa

Turvaraja autot: 90-140 cm
Turvaraja mönkijät: 120 cm
90-120 cm pituiset huoltajan (15v) kanssa

Turvaraja: max 120 cm

Turvaraja: ei pituusrajaa

Turvaraja: 120 cm

Turvaraja: 130 cm
120-130 cm pituiset huoltajan (15v) kanssa

Turvaraja: 140-195 cm

Turvaraja: 120 cm

Turvaraja: 130-195 cm
8-10-vuotiaat ja yli 130 cm pituiset huoltajan (15v) kanssa

Turvaraja: 130 cm
110-130 cm pituiset huoltajan (15v) kanssa

Turvaraja: max 140 cm

Turvaraja: ei pituusrajaa

Turvaraja: max 130 cm

Turvaraja: 130 cm

Turvaraja: ei pituusrajaa

Turvaraja: 140-195 cm