Tykkimäki, 19.6.2021
Kuten viime vuonna, niin tämänkin kesän ensimmäinen huvipuistovierailu oli Kouvolan Tykkimäessä. Alkuviikosta vuokrasin leirintämökin lauantai-sunnuntai välille ja ostin liput huvipuistoon, sillä sää näytti ennusteiden mukaan suosivan. Ja sää todella suosikin, vaikka lämpötila nousi 30 asteeseen, niin mukava tuuli piti kelin siedettävänä.
Camping-alueen leirintämökkeihin pääsee majoittumaan normaalisti kello 16, mutta kun kiltisti kysyin, niin pääsimme mökkiin jo ennen kahtatoista. Alunperin oli suunnitelma käydä huvipuistossa ja majoittua mökkiin neljän aikaan, käydä kaupassa ja palata vielä huvipuistoon. Onneksi henkilökunta oli joustava majoittumisen suhteen, niin ehdimme käydä pikaisesti kaupassa ja ilta oli sitten vapaa ainoastaan laitteissa pyörimiseen.
Huvipuistossa oli ihan hyvin porukkaa mutta laitteisiin ei juurikaan tarvinnut jonottaa. Ainoat jonot syntyivät kioskeille ja ravintoloihin, joissa sai sitten välillä odotella jonkin aikaa virvokkeiden ostoa. Myös laitteiden desinfiointi aiheutti välillä pieniä taukoja ja jonoja.
Kun auringosta piti saada vähän taukoa, oli eläinpuisto mitä parhain paikka. Varjoisassa metsässä kanojen, kilien ja possujen seurassa vierähti tovi jos toinenkin. Eiryisesti lapsien suosikkikohde on todella mukava lisä puistoon ja perinteiset eläimet jaksavat ilahduttaa vuodesta toiseen. Mukava kun aitauksiin pääsee sisälle ja varsinkin muutaman viikkoiset suloiset karitsat saivat osakseen paljon silittelyjä.
Päivän aikana ehti laitteissa käydä monta kertaa ja jos jonoa ei ollut, sai jäädä suoraan uudelle ajolle. Harmiksi suosittu Trombi-laite ei ollut käytössä huoltotöiden vuoksi, mutta Tykkimäellä onneksi riittää vauhdikkaita pyörittimiä.
Ehdottomasti päivän paras kokemus tuli noin varttia ennen puiston sulkemista kun menin yksin Taifuuniin. Muita ei ollut ajolle tulossa, niin pyysin laitekuskia ajamaan laitetta kovaa. Kuski otti haasteen vastaan ja pisti vauhtia sitten oikein kunnolla. Hillittömän hienon ajokokemuksen jälkeen kiersin vielä jonon kautta pari kertaa uudestaan ja kun muita ei kyytiin tullut, ajoi kuski laitetta edelleen manuaalilla ja kovaa. Suuri kiitos tästä laitekuskille, kun pystyi tarjoamaan tällaista herkkua.
”Kesän paras päivä”-slogan ei ole ihan tuulesta temmattu, sillä päivä oli kyllä ehdottamasti tähän mennessä kesän paras ja ikimuistoisin.