|

Hepparata – Linnanmäki

Hepparata on Linnanmäellä vuodesta 1982 asti toiminut ratsastusta simuloiva laite. 153 metriä pitkällä radalla ”laukkaa” 8 hevosen mallista gondolia.  Laitteessa on turvavyönä ainoastaan lantion ympärille laitettava nahkaremmi ja tämä varsin niukka kiinnitys saattaa useita vähän hirvittää. Laitteessa on 100cm pituusraja ja sitä pienemmät saavat matkustaa vähintään 15-vuotiaan huoltajan kanssa.

Laitteen on valmistanut saksalainen Ihle, jonka tuotantoa Linnanmäellä on myös kolme vuotta aiemmin, vuonna 1979, avautunut Maisemajuna.

Hevoset laukkasivat vuoteen 1997 asti Hurjakurun paikalla, joka oli tosi tunnelmallinen ja vehreä sijainti. Nykyinenkin paikka on myöskin oikein mainio kun on paljon puita ja hienoja istutuksia, joiden lomassa laukkarata kiertelee.

Laite on enemmän lapsille suunnattu mutta kyllä tässä vanhemmatkin viihtyvät, vaikka välillä vain vitsimielellä. Ajelu on mukavaa ja vaunussa olevan epäkeskorenkaan avulla tuotettu laukkaamisen tunne on se mikä laitteesta houkuttelevan tekee. Hevosten värillä tuntuu olevan myös paljon merkitystä ja usein on pientä matkustajaa kohdannut paha mieli kun ei päässytkään juuri siihen haluamansa värisen hepan kyytiin.

Hepparata – Linnanmäki

Valmistaja: Ihle, Saksa
Malli: Derby Riding Course
Avausvuosi: 1982
Radan pituus: 153m
Pituusraja: 100cm, alle 100cm 15-vuotiaan huoltajan kanssa