|

Taifun – Tykkimäki

Kun Tykkimäkeä suunniteltiin, sinne oli tulossa paljon Linnanmäen vanhoja laitteita. Kouvolan kaupunki teki toiveen, että sinne saataisiin ainakin yksi iso, näyttävä ja uusi laite, joten puistoon ostettiin sen ajan korkein laite, villisti matkustajia pyörittävä Taifun. Saksalaisen HUSS:n valmistamaa laitetta on tehty vuodesta 1984 ja Tykkimäen versio on vanhin edelleen samalla paikalla käytössä oleva.

Gondoleita Taifunissa on yhteensä 28, joista kuhunkin mahtuu peräkkäin istumaan kaksi matkustajaa. Laitteessa ei ole turvavöitä, vaan vaunun sulkee hydraulinen puomi, joka peittää sisäänkulkuaukon.  Laitteen neljän sakaran päässä olevat vaunuryppäät ja keskiosa pyörivät samalla, kun laite nousee tornia pitkin reilun 30 metrin korkeuteen, jossa vauhtia hidastetaan ja kiihdytetään vuorotellen, ennen laskeutumista alas.

Vaikka laite on korkea ja voi näyttää hurjalta, sopii se koko perheen laitteeksi. Kovaa mentävien pyörähdysten välissä, vauhdin hidastuessa, laitteen kyydistä ehtii hyvin ihastella hienoja maisemia. Taifun on klassikon aseman jo saavuttanut ja toivottavasti ei ihan äkkiä poistu laitevalikoimasta, koska on ainoa laatuaan suomessa.

Vuonna 2008, laitteelle tehtiin mittava 200 000€ maksanut huolto ja sen jälkeen on tuntunut, että vauhtia on entisestään lisätty. Varsinkin ylhäällä tapahtuvat kiihtyvän vauhdin ajot menevät todella lujaa, vaunujen kallistuessa miltei sivuittain, jolloin kyydissä tulee jo Enterprise:sta tuttua tunnelmaa. Ainoa joka harmittaa on se, että ennen laite tuli vielä kovaa koko matkan alas asti mutta nyt lopettaa pyörimisen jo puolessa välissä tornia.

Taifun poistui Tykkimäeltä kauden 2023 jälkeen.

Taifun – Tykkimäki

Valmistaja: HUSS Maschinenfabrik, Saksa
Malli: Condor
Toimintavuodet: 1986-2022
Korkeus: 32m
Gondoleja: 28
Pituusraja: 140cm, 120-140cm huoltajan kanssa