BOOM – Särkänniemi
Särkänniemen isoa tornilaitetta saatiin tovin odotella mutta vuonna 2019 sellainen vihdoin BOOM:n muodossa saatiin. Ensimmäinen julkaisu uudesta laitteesta tuli helmikuussa 2019, jolloin nimi kerrottiin instagramissa, tosin Särkänniemen kaavoitussuunnitelmissa nimi oli ollut näkyvissä jo aiemmin, jos oli niitä osannut selailla. Helmikuun lopulla paljastettiin että laite tulee olemaan Zamperlan valmistama 68 metriä korkea tornilaite mutta tarkempia tietoja ei vielä kerrottu.
Spekulointia laitteesta käytiin foorumeilla ahkeraan ja pähkäiltiin mikä malli puistoon on tulossa, sillä tiedot eivät täsmänneet mihinkään olemassa olevaan laitteeseen. Kun Zamperla julkaisi rakennuspäivityksen uudesta laitteestaan, selvisi, että se on aivan uusi malli nimeltään Z-Max ja Särkänniemi saisi laitteen, joka on ensimmäinen laatuaan.
BOOM on kuin yhdistelmä Linnanmäen Rakettia ja Kingiä, sillä siinä toteutuvat vauhdikas ylöspäin menevä laukaisu, kuin myös ylhäältä tapahtuva vapaapudotus. Laitteen kyytiin pääsee kerrallaan 16 matkustajaa ja istuimet ja turvakaaret ovat samanlaiset kuin Särkänniemen High Voltage- ja X-laitteissa, nekin kun ovat samaisen Zamperlan valmistamia.
Pienen kapasiteetin vuoksi jonotusaika venyy välillä pitkäksi ja lastaaminenkaan ei ole aina niin sujuvaa kuin olettaisi. Laite aloittaa vauhdikkaan ajo-ohjelman laukaisulla ylöspäin, koko tornin samalla pyöriessä. Laite tekee muutaman pompun pitkin tornia, jonka jälkeen se nousee korkeimpaan kohtaan, jossa hetken maisemaihastelun jälkeen tulee vapaapudotus ja muutama pomppu, kunnes ajo loppuu.
Hurjannäköiseksi tornilaitteeksi, BOOM on yllättävän leppoisa ja ei yllä samanlaiseen voimakkaaseen laukaisuun kuin Lintsin Raketti, eikä niin hurjaan vapaapudotukseen kuin Kingissä ja PowerParkin Dragon Towerissa. Tämän laitteen ehdoton vahvuus on siinä, että tornilaitteeksi sen ohjelma on suhteellisen pitkä, eikä ole vain yhden tempun ihme.
BOOM huomioitiin hyvin myös maailmalla ja vaikka ykköspalkintoja sille ei tullut, sijoittui se European Star Award 2019 kilpailun Europes Best New Ride-sarjassa viidenneksi ja Park World Excellence Award 2019-kilpailussa se oli yksi viidestä ehdokkaasta Thrill Ride Of The Year-sarjassa.
BOOM, Särkänniemi
Valmistaja: Zamperla, Italia
Malli: Z-Max
Istuinpaikkoja: 16
Korkeus: 68 m
Avausvuosi: 2019
Pituusraja: 140 cm, 120-140 cm huoltajan seurassa