|

Wooland Fun Park, Maspalomas, Gran Canaria 10.11.2022

Viikon matka Kanarian saarille tarjosi myös mahdollisuuden tutustua saarten ainoaan huvipuistoon, Wooland Fun Park:iin. Pieni huvipuisto sijaitsee Maspalomasissa Holiday World-viihdekeskuksessa, jonne keskustan hotellista oli vajaan puolen tunnin kävelymatka. Aluksi oli suunnitelma vain ajaa sinne taksilla mutta kaupungissa on loppujen lopuksi hyvin pienet kävelymatkat melkein minne vaan, niin jalankulku valikoitui ja ehti katsella vähän tarkemmin kaupungin sitä puolta, joka ei vielä ollut niin tuttu.

Saavuimme huvipuistoon viiden maissa, jolloin se oli ollut auki tunnin ja siellä oli todella hiljaista, vain kourallinen ihmisiä. Huvipuisto koostuu kahdesta osasta: ulko-alueesta, jossa on kaikki isot laitteet ja sisäosasta, jossa suurin osa lasten laittesta ovat. Sisääntulossa on pieni ravintola ja puiston simulaattoriteatteri, johon mahtui kerralla 12 henkeä. Teatterissa esitetään neljää eri filmiä ja sen olisi voinut halutessaan valita. Meille esitettiin The Canyon Coaster, joka oli entuudestaan tuttu muista simulaattoreista. Filmi on sinällään ihan hyvä mutta teatteri jätti hieman toivomisen varaa. Penkit olivat todella kovat ja arvelluttavan avoimet, varsinkin pieniä matkustajia ajatellen.

Puistossa on vain muutamia isoja laitteita ja tällä kertaa niistä kaksi oli harmillisesti suljettuina: vapaapudostulaite, Sky Drop ja Enterprise-tyylinen kieputin, Aero Bat. Aero Bat:n päällä olevasta pöystä päätellen, se on ollut jo jonkin aikaa poissa käytöstä. Onneksi kaksi isointa, vuoristorata ja viikinkilaiva olivat toiminnassa.

Pirate Bay-viikinkilaiva

Tässä viikinkilaivassa pääsee ajelulle seisaaltaan.

Tämä laite oli suurin syy puistoon menoon, sillä sellaisessa en ole vielä päässty käymään. Laite on muuten samanlainen kuin kotimaan puistoista tutut keinuttimet mutta tässä onkin molemmissa päädyissä häkit, joissa seistään. Miltei kaikki matkustajat valitsivat juuri nuo häkit ja ihan hyvä niin sillä muuten laite ei tarjoaisi juurikaan jännitystä. Laivan keinunta oli aika mietoa kokoonsa nähden ja vain muutaman kerran heilahti sen verran ylös, että häkissäkin nousi vähän ilmaan. Pienemmille laivan vauhti näytti kyllä hyvin riittävän, sen verran kovaa näyttivät puristavan kaltereista kiinni ja kasvoillaan jännittynyt ilme.

Roller Coaster-vuoristorata

Roller Coaster vie suuriman osan pienen puiston pinta-alasta.

Suurin laite puistossa on, vuonna 2019 avattu Roller Coaster-vuoristorata. Laite on italialaisen Technical Park:n valmistama Speedway-mallinen vuoristorata ja tähän mennessä vain tämä yksi on tehty. Perheille suunnattu Roller Coaster on pieneen tilaan nähden yllättävän pitkä ja välin todella vauhdikas ajelu. Yllätys että tämän koon vuoristoradassa oli kaksi junaa ja ne olivat molemmat käytössä vaikka jonoa siihen ei ollut juuri yhtään. Jos laitetta vertaa suomen laitteisiin niin tämä on kuin sekoitus Power Parkin Joyridea, Nokkakiven Cyclonia ja Suomen Tivolin Roller Coasteria.

Ajelu alkaa todella hitaalla matelulla nostomäkeen mutta onneksi ensimmäiseen alamäkeen saavuttua matelusta ei ole enää tietoa vaan koko matka mennään suhteellisen kovaa. Parhaat kohdat tulevat ajelun loppuvaiheilla kun mennään tiukkoja mutkia lähellä maata. Vaikka laite on vain muutaman vuoden vanha, on se todella äänekäs ja tosi tärisevä.

Muut laitteet

Kolmen edellä mainitun laitteen lisäksi kävin maailmanpyörässä, jossa sai istua niin monta kierrosta kuin halusi. Kuski aina välillä kysyi haluaako vielä mennä vain joko riittää. Ja kotimaan pyöristä tuttua tasapainottamista ei siellä ajateltu vaan asiakkaat laitettiin ihan minne kohtaa pyörää vaan.

Kun Aero Bat ei ollut käytössä, oli puistossa nyt vain yksi pääalaspäin menevä vekotin ja se on hassu pieni Moser Rides:n valmistama Gyro Loop. Laite on kuin minikokoinen Top Spin, jossa kieppumaan pääsee kerrallaan neljä matkustajaa. Tämä laite ei harmillisesti toiminut kuten kuuluisi, sillä turvakaarissa on napit, joita painamalla voi säätää kuinka paljon laite heittää voltteja. Nyt kun napit eivät toimineet, eikä voinut itse säätää, oli aivan laitekuskin armoilla ja ajelu antoi vain muutaman hitaan pääalaspäin menon.

Lapsille tarkoitettuja karuselleja puistossa oli toistakymmentä, sekä sikätiloissa, että ulkona. Sisällä oli myös vierekkäin törmäilyautoradat lapsille ja omansa aikuisille. Kaikista näyttävin lapsille ja miksei aikuisillekin suunnattu laite oli hieno kaksikerroksinen hevoskaruselli.

Vaikka puisto onkin edemmän pienille suunnattu, tarjoaa se yllättävän hyvän ja monipuolisen kattauksen myös isompia laitteita. Tällä kertaa tosin oli vähän huonoa onnea, että juuri isoista laitteista oli kaksi pois pelistä. Laitteet olivat varsin valjun värisiä päivän valossa mutta asia muuttui täysin kun tuli pimeää ja kaikki valot syttyivät, joten tähän puistoon kannattaa tulla myöhemmin illalla, jos haluaa saada tunnelmasta kaiken irti.

Laitteet olivat perusväritykseltään vaaleita ja aivan kuin eri laitteita valojen sytyttyä.

Puiston aukioloajat ja lippujen hinnat:

Maanantai ja tiistai: Suljettu
Keskiviikko, torstai ja sunnuntai: 16:00-23:00
Perjantai ja lauantai: 16:00-23:30

Alle 14 vuotta: 14,90€(perjantai ja lauantai 15,90€)
Yli 14 vuotta: 10,90€(perjantai ja lauantai 11,90€)
Yli 65 vuotta: 5,90€

Huvipuiston kotisivut

https://www.holidayworldmaspalomas.com/en/leisure/wooland/