Oulun Hietasaareen suunnitellaan jälleen uutta huvipuistoa.

Oulun Hietasaareen suunnitellaan jälleen uutta huvipuistoa.

Oulun Hietasaaren huvipuistosuunnitelmat ovat taas muuttuneet, sillä aiemmin hankkeesta vetäytynyt Pellepyy Oy on jälleen mukana uuden puiston rakentamisessa. Kalevala Park-puiston takana ollut Pellepyy Oy on varannut 5 hehtaarin kokoisen maa-alueen ja aikoo rakentaa paikalle huvipuisto-viihdekeskuksen, johon kuuluisi vanhemmille suunnattujen laitteiden lisäksi Meri Oulun Kesäteatteri. Aivan uuden suunnitellun puiston vieressä avautuu kesällä 2023 Vauhtipuisto, joka muuttaa…

Kalevala Park-puistoa ei rakennetakaan

Kalevala Park-puistoa ei rakennetakaan

Oulun Nallikariin suunniteltua Kalevala Park-puistoa ei rakennetakaan. Puiston oli määrä avautua yleisölle kesällä 2023 mutta puiston takana oleva Pellepyy Oy on kaikessa hiljaisuudessa perunut varauksensa Hietasaaresta. Puisto on kohdannut paljon vastustusta ja alun perin miltei kymmenen vuottaa sitten avatuksi suunnitellun puiston taru taitaa olla lopussa. Vauhtipuisto investoi Onneksi uudelle alueelle Hietasaaressa siirtyvän Vauhtipuiston kuulumiset ovat…

Kaksi huvipuistoa Oulun Nallikariin 2022 ja 2023

Kaksi huvipuistoa Oulun Nallikariin 2022 ja 2023

Oulun Nallikariin tulee kaksi huvipuistoa, sillä Vauhtipuisto muuttaa uuteen paikkaan 2022 ja Kalevala Park avautuu 2023. Vauhtipuisto Vauhtipuisto on toiminut Hietasaaressa vuodesta 1982 ja nyt puisto muuttaa nykyistä kolme kertaa isompaan tilaan. Alunperin puistossa oli erilaisia ajoneuvoja kuten crossimopoja ja mönkijöitä ja vuonna 2014 puisto alkoi muuttua enemmän huvipuistoksi, kun sinne hankittiin useita laitteita. Kalevala…