Kummitusjuna – Tykkimäki

Kummitusjuna – Tykkimäki

Tykkimäen Kummitusjuna avattiin vuonna 2002 ja silloin se oli suomen paras. Vuosien saatossa osa kummitusjunan kauheuksista vain katosi radan varrelta ja laite alkoi olla kaukana avausvuosien loistosta. Onneksi Kummitusjunaa uudistettiin kaudeksi 2022 ja sinne palautui mm. mahtava lepakkoparvi-efekti ja lisäksi tuli ihan uusia juttuja. Laite edustaa perinteisen tyylistä säikyttelyajelua, jollaisia tällä hetkellä on käytössä Nokkakiven puistossa, Tivoli Sariolalla ja Suomen Tivolilla. Linnanmäellä oli saman tyylinen laite Kyöpelinvuoren Hotellin paikalla ja Särkänniemen, monella nimellä ajansaatossa kulkeneen ajelun, rata ja vaunut toimivat nyt Nokkakivessä.

Kummitusjuna on vähän piilossa keskellä rakennusta ja sitä ei huomaa kuin katolla olevasta kyltistä. Lastauslaiturille astuessa tunnelma muuttuu täysin ja hienosti toteutetulla alueella on paljon yksityiskohtia, joita ihastella ennen vaunuun nousua. Vaunut ovat hieman kömpelöt, sillä erikoisen mallinen turvapuomiratkaisu ei ole mikään mukavin ja istumatilaa on varsin niukasti.

Ajelu Kummitusjunassa alkaa, kun vaunu kaartaa ensimmäiseen huoneeseen, jossa kynttilät sammuvat tuulen vireestä ja salaovi kirjahyllyssä ohjaa pahaa-aavistamattomat vieraat pimeään sokkeloon. Pimeä pätkä, kummitus, pimeä pätkä ja seuraava kummitus, sitä ajelu sitten on, koko loppu matkan.

Kummitusjunassa on monta hienoa ja yllättävää efektiä, kuten mainio viikatemies, joka edelleen on yksinkertaisuudessaan todella tehokas. Näyttävä lepakkoparvi teki onneksi paluun, oltuaan poissa yli kymmenen vuotta. Osa kohteista on harmiksi hieman turhan pimeitä, eikä ehdi edes huomata mitä siinä oli, kun jo vaunu kurvaa pois. Laite vaatiikiin helposti useamman ajokerran, jotta ehtii nähdä kaikki kummittelut ja välillä toivoisi, että vaunut menisivät joissain kohdissa hieman hitaampaa.

Nuoremmille Kummitusjuna tarjoaa riittävästi jännitettävää mutta esittelee hienoja kauheuksia myös vanhemmille. Suosittu laite oli harmittavasti monta vuotta vailla kunnon hoitoa ja pelko oli välillä, että näinköhän laitetta enää ollenkaan uudistetaan. Onneksi huoli osoittautui lopulta vääräksi ja Kummitusjunaan on palautettu kaivattuja kauheuksia ja uusia pelotteita. Toivottavasti laitetta ei jatkossa jätetä noin pitkäksi aikaan oman onnensa nojaan, vaan siitä pidettäisiin parempaa huolta.

Kummitusjuna, Tykkimäki

Vaunut: C&S, Italia
Suunnittelu ja toteutus: Rex Studios, Englanti
Avausvuosi: 2002
Pituusraja: 120cm, alle 120cm huoltajan kanssa

Hyvää
  • Sopivasti jännittävä pienemmille matkustajille
  • Lastauslaituri on hienon tunnelmallinen
  • Näyttäviä ja yllättäviä efektejä
Huonoa
  • Epämukavat vaunut
  • Osa efekteistä menee ohitse tosi nopeasti, ettei ehdi tarkaan edes huomaamaan mitä siellä pimeydessä oli